Puhetta kirjastossa

Käväisin tänään Munkkiniemen kirjastossa palauttamassa lainaamani levyn ja samalla päätin lukea Helsingin Sanomat.

Kun olin lukenut hetken huomasin, että läheisellä miespuolisella asiakkaalla rupesi soimaan puhelin "mukavalla" aika heavylla soittoäänellä. Tietenkin jokaisella pöydällä on pahvinen kartio, jonka jokaisella sivulla on iso kuva, jossa kännykkä on rastitettu punaisella. Tietenkään tämän merkin voima ei näytä olevan kovin suurenmoinen, sillä sen puolentunnin aikana, jonka kirjastossa vietin laskin kolme puhelinsoittoa ja kolme keskustelua kännykällä.

Äijän puhelin soi kymmenisen sekuntia kunnes soitto lakkasi. Ajattelin aluksi, että mies hijensi puhelimensa, mutta hetken päästä sain todeta, että hän hiljensi puhelimensa - yllättävääkö - vastaamalla siihen. Mies puhui kovaäänisesti puhelimeensa ja yritti samalla karata kirjaston syrjäisempään nurkkaan. Siinä hän onnistuikin, mutta pääsin hyvin selville, että miehen kollega ei yllättäen ollut saapunutkaan kokoukseen. Tämä oli miehen mielestä yllättävää ja hän olikin ollut kollegoittensa kanssa huolestunut miehen kohtalosta, sillä hänellä ei ollut tapana olla saapumatta sovittuihin tapaamisiin ilmoittamatta. Näiden yksityiskohtien kuuleminen onnistui vaivatta ja yrittämättä, vaikka äijä oli piipertänyt kymmenen metrin päähän.

Kuunneltuani keskustelua mielestäni riittävästi otin pöydällä olevan kännykän käytön kieltävän pahvikartion ja vein sen miehelle. En jäänyt odottamaan äijän reaktiota mutta kymmenen sekunnin kuluttua ääni hiljeni ja sain rauhassa jatkaa Hesarin lukemista. Tietenkin pulssini oli tämän tempaukseni ansiosta normaaliin verrattuna kaksinkertainen, joten pääkirjoitus meni suurilta osin verkkokalvon läpi.

Ja ei aikaakaan… kun nainen, joka oli nähnyt toimintani ja sen, että olin vienyt yhteisen pahvikartiomme pois pöydältä, huomasi puhelimensa soivan. En tiedä mitä hän ajatteli sillä hetkellä, mutta vastasi hänkin, eikä vain tyytynyt hiljentämään puhelinta ja hiippaili äänettömästi pois lähettyviltä.

Vaikka en yleensä valita ihan vähästä ja minulle on aivan sama jos joku kimpaantuu esimerkiksi junassa kännykkään puhumisesta. Asia on kuitenkin toinen kun kyseessä on tila, jossa kännykän käyttö on selkeästi kielletty.

Tietenkään kirjaston henkilökunta ei ota asiaan mitenkään kantaa joten kännykän käytön voidaan myös tulkita olevan täysin hyväksyttyä. Piittaamattomuutta ja laiskuutta, että ei jakseta laittaa puhelinta äänettömälle kirjastossa asioidessa. Perkele.